Yli 80% SSP:n puhelin- ja laakaista-yhteyksistä haja-asutusalueilla toimii taas
31.12.2011
Myrskyvaurioiden korjaaminen on edennyt hyvää vauhtia. Verkon ja palveluiden toiminta on Salon seudulla saatu palautetuksi jo yli 80% haja-asutusalueiden keskuksista. N. hieman alle 4% SSP:n asiakkaista asuu alueilla joissa palvelut eivät vielä toimi.
Forssan seudulla myrskyvauriot olivat suhteellisesti pienemmät, vain kaksi alakeskusta on enää vialla. Asiakasmäärissä tämä tarkoittaa muutamia kymmeniä asiakkaita, alle 1% SSP:n asiakkaista Forssan seudulla.
Sähköyhtiöiden korjaustöiden edistyessä olemme saaneet siirrettyä vapautunutta kalustoa myös pienimmille keskusalueille.
Tämä kehitys jatkuu myös viikonlopun ja vuodenvaihteen aikana, osin henkilöstön poikkeusjärjestelyillä.
Yhteydet eivät toimi välttämättä kaikilla alueilla, joissa sähköt ovat palautuneet talouksiin, koska jotkin keskuslaitteistot saattavat sijaita sähköttömällä alueella.
Puita on myös kaatunut runsaasti telekaapeleiden päälle. Jälkimmäisten vikojen korjaaminen voi kestää paikoin pitkäänkin metsätuhojen laajuuden vuoksi.
Kaikki mahdolliset alihankkijat ja omat resurssit on osoitettu korjaustöihin, korjaustoimet suunnitellaan vaikutusalueella asuvien asiakkaiden määrän mukaan.
Häiriöpalvelumme on ruuhkautunut. Jos selvää vianaiheuttajaa ei ole selvillä, toivomme asiakkaidemme odottavan alueen sähkönsyötön palautumista ennen yhteydenottoa.
Pyydämme myös ettei samoista vioista soitettaisi moneen kertaan häiriöpalveluun. Kaikki viat on kirjattu ja tullaan käsittelemään, ajantasainen tieto edistymisestä päivitetään näille sivuille. Seuraava päivitys julkaistaan ma 2.1. n. klo 10.
Vialliset keskusalueet luettelo 31.12. klo 9.30.
Takaisin